Eräänä helteisenä heinäkuun päivänä istuin olohuoneemme sohvalla yrittäen nähdä tyttäreni iloiset kasvot kyynelten läpi. Kaikki oli sumeaa eikä kyynelten virta ottanut loppuakseen. Rintaa puristi ja jokainen hengenveto tuntui raskaalta. Itkin ilosta, itkin surusta ja itkin siitä epätietoisuudesta, jonka kanssa joutuisimme elämään vähintään kaksi viikkoa. Samaan aikaan tunsin valtavaa kiitollisuutta siitä, että meillä oli jo yksi ihana, meille täydellinen ja niin rakas pieni tyttö. Kaksi viikkoa aiemmin olimme saaneet iloisen yllätyksen: meille oli tulossa vauva. Tulevaisuus oli järjesteltävä uudelleen, ja juuri, kun alkoi tuntua siltä, että uusi järjestys olikin meille juuri täydellinen, lääkärin vastaanotolla, hämärässä huoneessa kaikki haaveet tuntui hukkuvan tyhjään tummaan ruutuun. Sain verikokeet ja kontrolliajan kahden viikon päähän. Edessä oli kaksi viikkoa epätietoisuutta. Kuka sellaista kestäisi? Sydämelläni tuntui jo pitkään olleen liikaa painoa, ja tieto siitä, että suurella todennäköisyydellä meille ei tulisikaan vauvaa, tuntui musertavan raskaalta kaiken tämän rinnalla. Se tieto oli sillä hetkellä liikaa — oli katsottava omaa elämää eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Maisteriopinnot olivat loppusuoralla. Päivät täyttyivät töistä ja vapaa-aika kului gradun ja perheen kanssa. Raskaus ja sen mukanaan tuomat huolet kuormittivat arkea. Tuntui, että langat alkoivat yksi kerrallaan luisumaan läpi sormieni, kunnes olin riittävän rohkea antautumaan elämän vietäväksi. En voinut kontrolloida kaikkea, elämän oli annettava tapahtua ja itse pystyin vaikuttamaan vain siihen, miten sen kanssa pärjäisin. Tein tietoisen suunnanmuutoksen ja aloin unelmoimaan ja suunnittelemaan uudella tavalla, asettamaan uudenlaisia tavoitteita ja harjoittamaan tietoisuutta ja läsnöoloa. Tein arjessa paljon pieniä hyvinvointiani tukevia asioita ja ammensin voimaa oppimisesta, oivalluksista ja pienistä ilon ja kiitollisuuden hetkistä. Se polku on johtanut tähän pisteeseen. Kaikki päättyi lopulta hyvin, ja yhtenä maaliskuisena yönä sain rinnalleni täydellisen, pienen tummahiuksisen pojan. Alkoi uusi luku meidän tarinassa. Kuin huomaamatta palaset ovat loksahdelleet paikoilleen ja olen ajautunut tekemään sydämenasiastani itselleni työn, jolla on myös vahva yhteiskunnallinen merkitys. Saan auttaa yksilöitä ja yhteisöjä hyödyntämään osaamispotentiaaliaan tavoitteellisen ja mielekkään arjen rakentamisessa ja uuden luomisessa. Hyvään ja merkitykselliseen arkeen mahtuu iloja ja suruja. Tärkeintä on se, miten onnistutaan rakentamaan eteenpäin suuntautuva kokonaisuus, joka tukee hyvinvointia tilanteesta riippuen.
