Miten kuvailisit lahjakasta ihmistä? Entä mistä tunnistaa erityisen lahjakkaan lapsen?
Lahjakkuus ja siihen liittyvä tietoisuus ovat pieni, mutta tärkeä osa oppivaa elämäntapaa. Siihen, miten me suhtaudumme lahjakkuuteen ja kykyihin sekä mahdollisuuksiimme kehittää niitä, vaikuttavat yllättävän monet arjen kokemukset, jotka juurtuvat melko helposti rajoittaviksi asenteiksi ja uskomuksiksi.
Luin vähän aikaa sitten kirjoituksen, jossa eräs äiti nimettömänä vähän häpeillen kertoi olevansa huolissaan siitä, että yksikään hänen lapsistaan ei ole erityisen lahjakas missään. Hän ihmetteli, miten kaikkien muiden lapset tuntuvat loistavan jossain, mutta hänen lapsensa ovat kertakaikkiaan keskinkertaisia kaikessa. Hän oli saanut muilta äideiltä paljon myötätuntoisia kommentteja ja kehotuksia olla huoletta, sillä jokainenhan on lahjakas jossain. Täytyy vain löytää se “jokin”, jossa loistaa.
Jokainen vanhempi tietää sen tunteen, kun huoli omasta lapsesta ja hänen tulevaisuudestaan herää. Siihen kaipaa myötätuntoa, tukea ja ymmärrystä.
Tarkoittaako lapsen lahjakkuus siis sitä, että hän on poikkeuksellisen hyvä jossain? Entä miten ilmenee lapsen lahjattomuus ja keskinkertaisuus? Tarkoittaako "keskinkertaisuus" sitä, että lapsi tulee aina olemaan keskinkertainen, ei erityisen hyvä eikä huono missään, asettuu kasvottomana ja persoonattomana hyvien ja huonojen väliin, ei tule koskaan saamaan tohtorin tutkintoa tai näkemään pankkitilillään suuria summia? Onko lapsen kohtalona nyt vain pelata niillä korteilla, jotka hänelle on jaettu?
Kenenkään tulevaisuus ei ole lahjakkuuteen — tai lahjattomuuteen — sidottu. Nykyään tiedetään melko hyvin, että ihmisen aivot ovat plastiset, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että oppiminen on mahdollista aina varhaisvuosista eläkepäiviin saakka. Samoin tiedetään, että mitä tulee kyvykkyyteen ja lahjakkuuteen, kyse on enemmänkin oppimisesta kuin synnynnäisestä lahjakkuudesta.
Carol Dweck (2020) on tutkinut menestymistä, lahjakkuutta ja asennoitumista 20 vuoden ajan. Hän totee kirjassaan "Mindset", että ihmisillä on joitain synnynnäisiä lahjoja ja kykyjä, mutta niitäkin enemmän ihmisen elämää ohjaa se asenne, johon ihminen kasvaa. Dweck on tutkimuksissaan todennut, että tilanteesta riippuen ihminen on aina vähän kallellaan joko kasvun tai muuttumattomuuden asenteeseen, eli hän reagoi asioita ja tilanteita kohdatessaan kallistuen joko kasvun tai muuttumattomuuden asenteen suuntaan, toisinaan heikommin ja toisinaan vahvemmin. Dweckin tutkimusten mukaan näyttäisi siltä, että menestyneitä ihmisiä yhdistää nimenomaan kasvun asenne.
Asenteet syntyvät uskomuksista eli oletuksista, joita me teemme sen perusteella, minkälaisia viestejä me ympäristöstämme saamme. Uskomusten tarkoitus on perimmiltään hyvä, mutta joskus ne muodostuvat esteiksi oppimiselle. Omiin uskomuksiinsa on syytä tutustua uteliain mielin, sillä vaikka niiden tarkoitus on alun alkaen ollut hyvä, vain harvoin ne ovat kokonaan totta.
Jo pieni lapsi kykenee muodostamaan tarinoita ja uskomuksia. Ajatus, että menestyksen taustalla on aina jokin synnynnäinen lahjakkuus, on hyvä esimerkki siitä, miten syvään jotkin uskomukset ovat meissä juurtuneet. Kun puhutaan oppimisesta ja oppimiseen suuntautuvasta elämäntavasta, olisi syytä kiinnittää huomiota siihen, millaisia viestejä me vanhemmat ja kasvattajat sanoillamme ja teoillamme lapsillemme välitämme - millaisia uskomuksia niistä voi rakentua. Oppivaan elämäntapaan ohjaamisessa tulisi synnynnäisen kyvykkyyden ja taitavuuden sijaan korostaa ponnistelun ja avun pyytämisen merkitystä. Sillä tavalla voidaan edesauttaa nojautumista kasvun asenteen suuntaan ja luoda tukevaa pohjaa uteliaalle, haasteita rakastavalle ja oppivalle mielelle. (Dweck 2020.)
Pyydän sinua nyt palaamaan alussa esittämiini kysymyksiin ja pohtimaan uudelleen, miten kuvailisit lahjakasta ihmistä ja mistä mielestäsi tunnistaa erityisen lahjakkaan lapsen?
Minun vastaukseni näihin kahteen kysymykseen on sama: erityisen lahjakas ihminen — puhutaanpa sitten lapsesta tai aikuisesta — on mieleltään utelias, rakastaa haasteita, kykenee ponnistelemaan ja pyytämään tarvittaessa apua sekä keskittyy kulkemaan omaa polkuaan painamatta muita alaspäin.
Samoista aineksista syntyy oppiva elämäntapa, ja tämä kaikki on meissä jokaisessa synnynnäisesti. Toisinaan me vain kaipaamme hieman tukea näiden puoltemme esiin tuomiseen. Uskon, että lahjakkuus syntyy sivutuotteena, kun ihminen saa toteuttaa itseään ja intohimoaan sekä kulkea omaa polkuaan luottaen siihen, että jos maa jalkojen alla pettää, lähellä on joku, joka on valmis ojentamaan auttavan käden.
On siis pidettävä yllä uteliasta mieltä, halua ratkaista ongelmia ja ponnistella sekä kykyä pyytää apua silloin, kun haaste tuntuu mahdottomalta. Sillä tavalla voimme tulla erinomaisiksi asioissa, joiden tekemisen itsessään koemme arvokkaana.